KUVIA JA AJATUKSIA VALMIISTA TEOKSESTA
Valmis teos
Nykytaiteen ilmaisutapoja:
tilallisuus, materiaalisuus
Toimintatapoja:
kantaaottavuus, tutkiva työskentely
Työtavat
Nykytaiteen keinoin voi ottaa kantaa ajankohtaisiin yhteiskuntaa puhuttaviin epäkohtiin ja näin teen omalla teoksellani. Rumankaunis veistokseni ottaa kantaa muovin kulutukseen ja kierrätykseen. Teos ottaa oman tilansa näyttelypaikalla, se on korkeudeltaan parin metrin korkuinen ja levittäytyy osittain tilan lattialle. Materiaalisuus on veistokseessani oleellista, koska valinnat vaikuttavat kokonaisuuden tulkintaan.
Veistokseni on päällystetty metritavaramuovilla, jolla suojataan esimerkiksi huonekaluja kuljetuksen ajaksi. Toivon, että materiaalivalinta saa katsojan pohtimaan omaa kulutustaan. Teokseni on rumankaunis tuotos muovista ja alumiiniroskasta. Teoksen purkit, kannet ja muut metalliosat olen säilyttänyt omasta arjestani ja kerännyt tuttaviltani. Teoksen tekeminen osallisti useita ihmisiä keräämään metalliroskansa talteen.
Käyttämäni materiaalit ovat siis jokaiselle meistä hyvin arkipäiväisiä. Toivon kuitenkin, että veistokseni pysäyttää katsojan hetkeksi pohtimaan omaa kuluttamistaan.
Mahdollisesti tulevaisuudessa kuvataideopettajan työssä on voi päästä työskentelemään oppilaiden kanssa kierrätysteeman parissa. On tärkeää herätellä ihmisissä ajatuksia omaan ympäristöönsä vaikuttamisesta. Prosessiluonteinen työskentely kehittää pitkäjänteisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä. Näyttelyn järjestäminen pitkän työskentelyjakson jälkeen on myös paikallaan. Projektin loppuhuipennuksena yhteistoiminnallisesti koottu näyttely kiteyttää pitkän prosessin hedelmät yhteen paikkaan.
Teokseni teemana oli pääasiassa metamorfoosi ja työskentelytapavassa ilmeni myös interventio. Teemojen parissa työskentely ei ollut aina niin yksinkertaista. Halusin jättää katsojalle tulkinnanmahdollisuutta teoksessa tapahtuvaan metamorfoosin suhteen. Teoksen nimi "muutos" viittaa veistoksen hahmon muovisen puolen ja metalliroskien yhdistymiseen. Veistoksen olio tavallaan luo nahkansa tai nousee pintaan metallimerestä.
Olen tyytyväinen veistokseeni. Sen suunnitteleminen ja rakentaminen vei paljon työtunteja, eikä tällaisen suuren teoksen rakentaminen työskentelytapana ollut minulle tuttua. Jos tekisin jotain toisin, olisin alusta alkaen rakentanut teosta jonkun toisen produktioon osallistujan kanssa, koska rakentelussa jouduin pyytämään monilta kavereiltani apua. Haastoin itseäni tässä projektissa, enkä päästänyt itseäni helpolla valitsemalla jotain itselleni tuttua tekniikkaa.